maanantai 13. toukokuuta 2013

"Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät,             
ja korvanne, koska ne kuulevat!"  
- Matteus 13:16 
Tuomarit ensimmäisellä tuomiolla

Hyvä, olet siis päätynyt tuomariksi, luoja sinua armahtakoon sillä osallistujat eivät sitä
tee, voisi sanoa, muttei sekään pitäisi paikkansa sillä useimmat tietävät kuinka vaikeaa
monia tilanteita on arvioida ja ratkaista kohtuullisesti, huomioiden lukemattomat muuttujat
ja havainnon rajautunut suuntautuneisuus. http://www.youtube.com/watch?v=IGQmdoK_ZfY

Hyvät miekkailijat eivät ole toki automaattisesti hyviä tuomareita, yhtä vähän auttaa miekkailu yhteisön tunnustus, sen sijaan itsensä tuntemus, herkkyys ihmisten käyttäytymismallien tuntemiseen , aito keskittyminen, tinkimätön itsekritiikki ja lajikohtainen ymmärrys auttavat kummasti.

Toisinaan ottelijat aistivat tilanteen paremmin, toisinaan luulevat aistivansa, kuitenkin tuomarin osa on viimekädessä ratkaista. Tuomariin voivat vaikuttaa tähtien ja auringon ohella, ottelijat, yleisö, toiset tuomarit, yleiset olosuhteet ja muu ympärillä tapahtuva. Yleisöllä on suosikkeja, yleisö kaipaa draamaa, kenties yleisö haluaa vain hämmentää tilannetta tai kukapa tietää ettei yleisö reagoisi puhtaasti ottelijoiden (osittain ulko-ottelullisiin) reaktioihin?

Taitava ottelija voi olla tietoinen samoista psykologisista ja havainto teoreettisista (miten ihminen havaitsee ympäristöä) seikoista kuin hyvä tuomari. Tietoisuus voi liittyä käsitteelliseen tai vaistomaiseen ymmärrykseen, edellinen koskee teoreettista ja jälkimmäinen käytännöllistä puolta. Hän voi tuulettaa (juhlia voittoa) monia tilanteita varmuuden vuoksi tietäen, että tuomari tulkitsee voittajan oloisen paljon helpommin voittajaksi riippumatta aktuaalisista tapahtumista. Esim. säilä miekkailussa tämä on johtanut kummankin ottelijan villiin riemuun – varmuuden vuoksi – tai vetoavaan kääntymiseen tuomitsijan puoleen. Peliteoreettisesti, joko taitavampi näyttelijä tai itsesuggestoija voittaa tulkinta edun tai sitten kumpikaan ei sitä saa riemuitsemisten kumotessa toisensa, vaikka toisen riemuitsematta jättäminen siirtäisi tulkinta edun jälleen tuulettajalle.

Vältä itseäsi tukevia eleitä, kuten käsien pitämistä seläntakana, pidä kädet neutraalisti sivuilla, jolloin sympolisella tasolla joudut tukeutumaan havaintoihisi, et itseäsi henkisesti tukeviin käsiin. Kysymyksien herätessä, tutustu ihmisen kehollista elekieltä esittelevään kirjallisuuteen tai tarkkaile ihmisten tilaan asettumisen tapoja erilaisissa tilanteissa, pyri erottamaan luonnolliset (ei tietoiset) ja rakennetut (tietoisesti ylläpidetyt) eleet.

Kiinnitä huomiota erityisesti kilpailullisesti ja kamppailullisesti orientoituvien tapaan jatkaa jo heidän häviämiään tilantaita eteenpäin tasatuloksen tai jopa voiton toivossa. Edellisistä voi erottaa miekkailullisesti orientoutuvat, jotka toimivat kontrollissa, sääntöjen puitteissa ja varsinaisen ottelutilanteen sisällä. Edelliset voivat myös tilanteiden jatkamisella hakea henkistä etua, ottelun karatessa tuomareiden käsistä, väkivaltaisempi ja nyrkkeilijän ”sydämen” omaava, voittaa edun.

Tiedosta ymmärrettävä inhimillinen piirre selvitä tilanteista ”kasvojaan menettämättä”, jolloin kiusaus ennenkaikkea ”vakuuttavalta” näyttämiseen kasvaa. Mikäli lajikohtainen itsetuntosi on korkealla tasolla, voit myös olla vakuuttuneempi arvioistasi kuin ne oikeastaan ansaitsivat.

Jotkut ottelijat ovat vakuuttuneita siitä, että heidän kuuluu voittaa, jolloin epäedullisia tilanteita pyritään muuttamaan mitä ilmeikkäimmällä elehtimisellä, tiedosta tämä. He näkevät mitä haluavat nähdä, ja uskovat omiin sanoihinsa. Jotkut yhtäläisesti omaksuvat miekkailulliseksi käytännöksi peliteoreettisen kuvion, jonka onnistuessa he voittavat, mutta jonka epäonnistuessa he päätyvät vain hieman epäedullisempaan asemaan. (Käytännön esimerkki on valmius jalkojen uhraamiseen - mikäli säännöt jakavat osumakohtia (kuten rottinki ja pehmomiekkailussa) – yhtäältä teoreettisesti kehnon miekkailun merkkinä, toisaalta sääntöjen vastaisena menetetyn jalan varassa etenemisenä. Toisin sanoen käytettäessä jalkaa tavalla tai toisella sääntöteknisenä kilpenä.)

Legendaarinen jääkiekko tuomari Seppo Mäkelä kertoi katsovansa peleissä lähinnä tuomarien työskentelyä, muun jäädessä sivu-osaan. Toivottaessa hiljalleen parempaa tuomarointia, roolin ei tulisi olla ”välttämätön paha” vaan yksi uusi kulma miekkailuun ja tilaisuus oppia lisää.

ps. lopulta harrastuksenomaisessa yhteydessä tärkeintä on inhimillinen näkökulma, inhimillisyyden ylläpitäminen, sen valvominen etteivät ottelijat ole tavalla tai toisella kohtuuttomia suhteessa olosuhteisiin. Ja ennenkaikkea, täyttävätkö he keskinäisen kunnioituksen tunnusmerkit, joita ilman kenenkään ei tulisi otella. Loppujen lopuksihan tarkoitus on miekkailla paremmin, ei voittaa ketään, ei edes itseään.