Mistä tunnistaa savolaisen miekkailijan? 
- Niin kieroista lyönneistä että ne ovat jo suoria.

Harhaanjohtaminen miekkailussa (tekninen)

Harhaanjohtamisen konsepti edellyttää eron jonkinlaisen suoruuden muodon kanssa, huijaaminen ei siis vastakohtaistu rehellisyyteen, sillä voit hyvin olla ns.. rehellinen huijari. Ilmiöpiiri on edelleen jaettavissa historialliseen tai ns. oikean väkivallan tarkastelun ja urheilullisen tai rituaalinomaisen välillä. Arvata saattaa, alla keskitytään jälkimmäisiin.

Kuten yleensä, kamppailussa on päämääränä paljastaa toisen tarkoitusperät ja kätkeä omat. Vai onko? Vaiko päinvastoin paljastaa omat tarkoitusperät ja kätkeä toisen? Kysymys on viisauden alku, vastaus sen loppu, joten pitäkäämme kiinni avoimuudesta, ainakin mitä urheilullisuuteen tulee.

 
Harhaanjohtamista, arvoituksellisuutta tai suoruutta voi ilmentää ottelua edeltä rakentaessa ainakin: sofistukoituneesti ja kristallinkirkkaasti ottelusuunnitelman suhteen (tarkoittaa manuaalitason miekkailullista kokonaiskuvaa ja henkeä I.), kulloistakin vireys tai mielentilaa, yleistä aktiivisuutta tai passiivisuutta, varusteita ja välineitä (vaatteet), sitoutuneisuuden astetta kohtaamiseen, kotoisuutta maaperän suhteen, yleistä kokeneisuutta tms. Ottelun sisällä on taas teknisesti mahdollista harhaanjohtaa, arvoituksellistaa tai suoruuttaa vartalonkierto, lyöntikulma, paine (kuinka sitoutuneesti tai paineella isku muodostuu), lyönninpuoli, katse, askelrytmi, äänenkäyttö, kilpi, miekka.ja epäilemättä monia muita.

Harhaanjohtaminen voi olla alituista tai sitten paikottaista, esimerkki jälkimmäisestä olisi jokin melko staattinen varomuoto (hetkellisten varoasentojen lähtökohta)II., joka käsitetään pääasiallisilta mahdollisuuksiltaan tietynlaiseksi, muutetaan yhtäkkiä ratkaisevasti toisenlaiseksi. Tämä tosin edellyttää, että ottelija joko tiedottomasti, intuitiivisesti (puoli-tietoisesti) tai tietoisesti käsittää toisen hahmottavan mahdollisuudet joko yleiseen tilannetajuun tai miekkailulliseen hahmottamiseen perustuen. Toisinsanoen, mikäli toinen tulkitaan kokonaan "tilanteen ulkopuolelle" harhauttamisessa ei ole mitään mieltä.III.Siksi kokeneiden välisissä otteluissa sekä harhaanjohtaminen että harhautus voivat ilmetä hyvinkin hienovaraisesti, kun taas vähemmän kokeneiden välillä tai epäsuhtaisen kokomuksen vallitessa liikkeitä täytyy tyypillisesti liioitella. Tässäkin ilmentyy kaksi päälinjaa, toisessa oletetaan toisen tietävän toiminnan harhaanjohtamiseksi tai harhautukseksi, kun taas toisessa pyritään luomaan vaikutelma ettei tiedetä toisen tietävän että itse tietää. Alituinen harhaanjohtaminen tarkoittaa taas kaikkien johdonmukaisuuden merkkien häivyttämistä alituisen muuntuvan ja elementaarisen dynamiikan alle, jossa on mahdollisimman vähän staattisia tai nivelkohtia, joihin tarttua, tulkita tai ennakoida. Kuvatun eron näkee kahden aloittelijan seisoessa suhteellisen paikoillaan, siinä missä kokeneemmat liikkuvat kuin tulisilla hiilillä. (Erotuksena silti ns. turhasta jatkuvasta sitoutuneesta liikkeestä, joka tarjoaa toiselle rytmejä joihin tarttua ja vain väsyttää harjoittajansa.)  

Tyypillisessä "suorassa" miekkailuottelussa kumpikin toimii siis miekkailullisen horisontin sisällä jakaen jollain tavoin verrannolliset tulkintaviitekehykset ja intuition muodot, jotka tosin melkein aina enemmän tai vähemmän poikkeavat toisistaan, vaikka taustalla olisikin muodollinen >miekkailu-koulutus> johonkin tyyliin, periaatteisiin tai sitten henkeen. Tällöin kumpikin toimivat kuvatussa mielessä ennakoidusti ja voivat enemmän tai vähemmän ennakoida toisen aikomukset kulloisessakin tilanteessa, vaikka toinen epäilemättä voisi toimia niin hyvin, ettei toinen kykenisi vastaamaan vaikka täydellisesti hahmottaisi toimivan vastauksen.IV. Arvoituksellisuus taas liittyy keskeiseen taustajännitteeseen täydellisimmillään vailla saumakohtia tai katkoksia. Eli, toisin sanoen sulava ja dynaaminen liikkuminen (eri yksityiskohdat) ja rytmin vaihdokset, erotettuna kuitenkin kyseenalaisesta "liikkeestä liikkeen vuoksi", ei jätä toiselle mahdollisuutta orientoitua eri tavoin intensiteetin tason vaihteluihin vahvan ("..hetkenä minä hyvänsä..") tapahtumisen tunteen luonnehtiessa ottelua. Harhaanjohtaminen liittyy taas ottelun asetelmalliseen jännitteeseen, joka muodostuu oletetuista teknisistä tavoista ja näiden toistuvuudesta (eri elementtien suhteen, joita voivat olla mm. rytmitys, nopeus, kulmaustapa, vertikaalinen/horisontaalinen linjan kääntö ja niin edelleen) sekä henkisten edellytysten osallistua. (Mielentila (innoistunut / välinpitämätön), vire (väsynyt / virkeä) tai kotoisuus ympäristössä.(esim. astutko varmasti vai ikään kuin tunnustellen jokaisella askeleella) Harhautus taas koskee jotain hetkellistä ja yllättävää ohikiitävää tilannetta.

Kerroksellisuus

Yksi inhimillinen piirre on kaksinkertainen huijaus, jossa huijataan että huijataan, muttei kuitenkaan huijata, mutta kokonaisuutena kuitenkin huijataan. Eli, tapaus. I. tehdään X vaikuttaen tekevän X. II. Tehdään Y vaikka vaikutetaan tekevän X III. Vaikutetaan siltä että ollaan tekemässä X, vaikka vaikutetaan oikeasti tekevän Y, mutta tehdään lopulta kuitenkin X. IV. Voisiko tämän ajatella vielä neljännen kerran? (edellinen)+ mutta lopulta kuitenkin huijaa. Vai katkeaako jatkomo klassiseen kolmanteen variaatioon, tai kehitelmään? (ks. Robert N. Charrette, Fiore dei Liberis Armizare.. s. 28-30, V.) Ja edellä esitettiin vasta yksinkertaisin kaksijakoinen systeemi, johon voitaisiin peliteoreettisesti lisätä vastavuoroisuus, eli kumpienkin vaikutelmat toisistaan, jos olettaa kumpienkin pyrkivän voittamaan aloitteen, eikä vain suoraan reagoimaan siihen mitä toinen tekee.

Temppuja eli soveltamisen taide

Katseella voit harhauttaa esim. seuraamalla hetken tiiviisti jotakin olematonta vastustajan olan takana, jolloin toisen intensiteetin herpaantuessa tai hänen peräti vilkaistessa katseen suuntaan rokotat hänet välittömästi iäisellä elämällä. Pakenemalla voi harhauttaa lähtiessäsi ikään kuin "takki auki" perääntymään, jolloin toinen voi lähteä seuraamaan samoin tunnelmin, josta yllättävä kääntymisesi jättää hänet vaille varoasentoa. Näin voi tehdä myös joukolla mutta se on vaikeaa, kerran alkanutta pakoa tai perääntymistä on vaikea koordinoidusti pysäyttää, joskus maasto auttaa tässä tarjotessaan ns. luonnollisen puolustus tai suunnankääntämis-aseman. Klassinen harhautus on jonkin avauksen (puolustuksessa) tarjoaminen joka on "liian hyvää ollakseen totta" tai sitten ikään kuin epähuomiossa muodostunut, harhautuksen painopiste voi olla tasallasi puolustuksessa, liikkeen keskellä tai jopa lopussa. Puhumalla voi väittää vastustajan selustan olevan uhattuna, tietenkin oikean turvallisuuden puitteissa. Joskus nokkelat improvisaatiotkin voivat toimia, poimin maasta (remmi)kilven (menetetttyäni oman kilpeni hilparin riuhtaisussa) jota pidin niin kuin se olisi ollut kunnolla kädessä vaikka tosiasiassa pidin muutamalla sormella kiinni sisäreunasta, eli sain kilvestä sen todellista suojaa merkittävämmän illusorisen suojan. Ja niin edelleen.

Suora – epäsuora

Yksi suoran ottelutyylin hyveistä on olemuksellisesti vakuuttaa vastustajalle, että "ottelu on jo käyty", kuten sanottu, miekkailla kannattaa (näin yksinkertaistaen) vain silloin kun on pakko. Suoraa voi siis soveltaa mikäli muuhun ei ole tarvetta, haluat voittaa nopeasti tai se on ainoa keino tiedostaessasi häviäviäväsi hienosyisemmän teknisen tai liikeasetelman muutenkin. I alla fall, det är viktig att minns vad är viktigaste saken i den där världen. Tietty leikkisyys ja perustelematon ilo. Silti täyteläisen suvereenin näyttäessä aikeensa ilmavan ja vaivattoman hallintaansa merkkinä, samalla kätketyn suvereeni ratkaisee yllättävästi, ilmestyksenomaisesti ja meidän on vain kuunneltava hänen luomaansa enkeliä.

ps. Noin sivumennen sanoen, miekkailuteoria voisi oppia aika paljon joskus, ainakin näennäisesti, yllättävistäkin lähteistä, kuten 1400-luvulla eläneeltä Nicolaus Cusanukselta, yhdeltä herramme kristuksen poloiselta palvelijalta. 

 

Conclusio

Absoluuttisesti ylivoimaisen ei tarvitse harhauttaa, hän voi vaan lyödä suoraan sisään tai läpi, suhteellisesti ylivoimaisen voi joutua jättämään tietty mahdollisuuksien horisontti josta lyödä avaukseen läpi. Harhaanjohtaminen tai harhautus ovat taidelajeina varattu miekkailullisen horisontin sisällä ilmentyviin suhteellisiin eroihin valmiuksissa. Tässä ilmenee taas kuinka absoluuttisen vallan tarvitsee piilotella vähemmän luonnettaan, se voi vain näyttäytyä ja käyttäytyä miten mielii, ikään kuin ilmoituksena, mutta meille muille jää näyttäytyminen ja käyttäyminen, kerroksellisesti jonkinlaisina.

Selvennykset

I. tämä tarkoittaa yleispiirteisesti merkittävää kokonaisvaltaista harkintaa "tasona" tai orientaationa, erotuksena muista, ottamatta kantaa muihin piirteisiin, kuten onko se parempi kuin jälkimmäinen vai ei.

II. Miten >näemme> jonkin muodollisesti staattisen liikkuvan eri hologrammeina.

Mitä enemmän johonkin tarkentaa, sitä enemmän yksityiskohtia ja monimuotoisuutta löytyy, vaikka etäältä sumuinen pehmeä kokonaisuus muodostaisi yhden elementin.

III. Noin sivumennen sanoen tämä liittyy myös "ignoranttien" mahdollisuuteen yllättää heidän toiessaan enemmän tai vähemmän kokonaan "miekkailullisen horisontin" ulkopuolella, vertautuen kärjistyneimmillään niihin hyväksyttyjen teorioiden kannalta lentokyvyttömiin mehiläisiin joiden ei olisi pystynyt kyetä lentämään ja silti, teorioiden harmiksi näyttävätpä nuo lentävän. Siten "ignorantti" voi käyttäytyä ennakoimattomammin, hyvässä ja pahassa, kuin miekkailullisen horisontin sisällä toimiva.

IV. Moninaiset erot lienevät syynä, toinen on pitempi, notkeampi, voimakkaampi, tarkempi ja niin edelleen. Lienee joskus näinkin, toinen on "miekkailukirjaltaan" (vr. pelikirja), teknisesti tai henkisesti parempi ottelija, mutta toinen voittaa parempien edellytystensä kautta.)

V. Mr. Charrette ottaa esille kiehtovan teeman, kuinka pitkälle osittain peliteoreettinen aloitetekniikka, vastatekniikka ja vastatekniikan vastatekniikka ja niin edelleen, ketju voi kertautua ilman "epätieteellistä / taiteellista" (mukellus) asetelmaa tai tilanteen purkautumista, "uudelleen aloitetekniikka," mutta voi ajatella kohdattujen tilanteiden jäävän vireeksi, painostavuudeksi / keveydeksi, jännitteeksi seuraaviin tilanteisiin, joten "peruslähtökohdan" palautuminen on aina enemmän tai vähemmän suhteellista. (Ottelijat kun eivät loppujen lopuksi ole peliteoreettisia koneita.)

Termit ja konseptit

harhaanjohtaminen = miekkailulliseen profiiliin, edellytyksiin ja kulloiseenkin yleiseen henkiseen vireeseen, alituinen (kokonaiskuva), hetkellinen (yllättävä poikkeus).

Arvoituksellisuus = dynaamiseen, linjoiltaan ja tasoiltaan, avoimeen tyyliin liittyvä yleinen ominaispiirre, jolloin tilanteen tai asetelman kehittelyn ja räjähtävän toiminnan välistä eroa on usein hyvin vaikea määrittää, ja yltää näin "askelta edelle."

harhautus = jonkin välittömän tilanteen toiminnan kätkevä jännite, joita voi myös kerroksellistaa.

harhaanjohtamisen tasoja = S (suora). ~H (yksinkertainen huijaus), ~~H (vaikutetaan huijaavan mutta toimitaankin ennakoidusti), ~ ~ ~H (vaikutetaan toimittavan ennakoidusti, vaikka pidetään "feint" jännetettä yllä, mutta kuitenkin esim. lyödään toiselta linjalta), ~ ~ ~ ~H (?), ehkä kehitelmä on hyvä pysäyttää kolmanteen variaatioon samalla miettien neljännen mielekkyyttä. (yleisempi huomio, varomuoto kehitelmät sitoutuneena etäisyydellä kannattaa nekin laskea yleensä ensin kolmeen, ja käsitellä jatkoja osittain ennakoimattomina tai erityistapauksina, joita voi toki jakaa erilaisiin tyypillisiin luokkiin tai tilanne tyyppijoukkoihin.)

yksinkertaistus = monia teoreettisia hahmottamisen tapoja koskee esimerkillinen yksinkertaistaminen joilla tekee lopulta lähinnä vain harjoituskategorioina, ja kuvainnollistuksina, samoin käytännössä "tietoisuus on liian hidas" ottelussa hahmottamaan eri mahdollisuuksien horisontteja, vaan ne täytyy vaistota tai aistia. "Suora" on tulkinta, kuten "harhautuskin." Ja noin, liikuntamielessä, eihän ole pakko tulkita mitään, reagoida vain jotenkin. (tai kerätä reagoimisen tapoja..)

eroon pääseminen ja tilasommitelma = ensimmäinen täyden intensiteetin murskaavaan tähtäävät välittömän kontaktin ottelut ovat yleensä puolessa minuutissa ohi, ja minuutin kamppailu olisi jo pitkä, ymmärtääkseni. Sen sijaan, pyörimisenä ja varoasentojen kehittelynä ottelu voi jatkua kauemminkin, etenkin jos kumpikin osallinen ei ole niin päämääräkeskeinen. 
miekkailullinen horisontti =  tapa hahmottaa ottelutilanne joidenkin tekniikoiden(kehollinen rakenteellisuus), periaatteiden tai henkisen orientaatioiden ja ilmenevien aiempien kokemusten kautta erotuksena talonpoikais toiminnasta, joka vastaavasti ilmentää lamaantumista tai yliaktiivisuutta ("jäätyminen tai acting out"), sekä toiminnassaan erilaisia sitoutuneisuuden muotoja. Jälkimmäisestä leimallisin esimerkki on talonpoikaisisku, joka on rytmillisesti yksiulotteinen, linjaltaan ylisitoutunut ja kulmaltaan ennakoitava. Teknisen taiturin ei tulisi kuitenkaan koskaan unohtaa seuraavaa: "Violence in action overcome form," mutta edellisen soveltajan ei tulisi vastaavasti yllättyä jos tekniikka sittenkin, pyyhkii heillä pöytää.Urheilussa tulisi tosin keskittyä, edellisen sovellusluonteen tiedostaen, myös ja etenkin henkisiin hyveisiin, joista yksi tärkeimmistä on: "kuinka saat toisen näyttämään paremmalta."